JAU on päättänyt lahjoittaa Kemin koiraharrastajille 1000e lokakuun kisatuotoista. Osa Kemin koiraharrastajien hallista ja suuri osa esteistä tuhoutui tulipalossa ja JAU haluaa auttaa Kemkoa saamaan harrastuspaikkansa uuteen uskoon.Kemkolle voi tehdä myös henkilökohtaisen lahjoituksen pienkeräysluvan myötä:
More
Author: Satu
Pohjoismaiden mestaruuksissa 2023 hopeaa!
12.-13.8. mittelöitiin Pohjoismaiden mestaruuksista Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kesken Vantaan Ojanko Areenalla.Järvenpään agilityurheilijoiden Eeva Ihatsu ja Ville voittivat Pohjoismaiden mestaaruksien yksilöhopeaa medi luokassa! Koko JAUperhe onnittelee lämpimästi Eevaa ja Villeä upeasta tuloksesta!
Eeva ja Ville medien PM yksilöhopeaa
More
WAO -kuulumisia ja junnujen MM-kisauutisia
Tämän vuoden World Agility Open kisoihin Hollantiin tiensä taisteli peräti kaksi JAU:laista! Maria Evstigneeva ja Ima kisasivat 600-luokassa ja Taru Antila ja Ronda kisasivat junioreiden 600-luokassa.Taru ja Ronda juoksivat itsensä junioreiden 600 -luokan maailman 7. parhaiksi! Maria ja Ima pääsivät eilen Pentathlonin, eli viisiottelun finaaliin ja sijoittuivat lopulta yhteistuloksissa 18.sijalle 98 koirakosta! Mieletön tulos molemmilta koirakoilta, jotka osallistuivat WAO-kisoihin ensimmäistä ...
More
MM-joukkue karsintaviikonloppu: JAU:laiset kohti EO- ja PM-kisoja!
Huikean pitkät ja raskaat maajoukkueen karsintaviikonloput ovat nyt takana ja kaikilla radoilla nähtiin mielettömiä suorituksia. Peräti kolme JAU:laista lunastivat paikan EO-kisoihin ja kolme lunastivat paikan PM-kisoihin!
European Openiin lähtevät:Teemu Kollanen ja Flaksi mediEeva Ihatsu ja Ville mediRaisa Vähätalo ja Minkki intermediateVaralla Laura Leppänen ja Remu medi
Pohjoismaiden mestaruuksiin lähtevät:Raisa Vähätalo ja Minkki intermediateEeva Ihatsu ja Ville mediLaura Leppänen ja ...
More
Halli-SM menestystä JAU:laisille!
Vuoden 2023 joukkue ja yksilö hallisuomenmestaruudet ratkottiin Liedossa 25.-26.3. JAU:laiset tykittiviät hienoja suorituksia kaikissa kokoluokissa!
JAU:n medijoukkueelle Halli-SM kultaa!
Annina Myllyaho ja Valtti, Laura Leppänen ja Remu, Teemu Kollanen ja Flaksi
Annina Myllyaholle ja Valtille medien Halli-SM yksilöpronssia!
Medien Halli-SM yksilökisan voittajat
JAU:n pikkumini joukkueelle Halli-SM pronssia!
Kati Koskinen ja Siru ja Jesse, Heidi Lillvis ja Luna
Lisäksi Mika...
More
JAU:n medeille murskavoitto maajoukkuekarsinnoista!
Vantaalla Ojangossa 25.-26.2. mittelöitiin maajoukkuekarsintojen ensimmäiset osakilpailut! Tuloksena Teemu Kollaselle ja kromfo Flaksille murskavoitto medien radoilta ja näin ollen lunastivat paikan Suomen EO-joukkueeseen! Lisäksi medeissä Annina Myllyaho ja parson Valtti sijoittuivat yhteistuloksissa toiseksi!
Teemu ja Flaksi voittotunnelmissa!
Tuloksia:Medit:Teemu ja Flaksi juoksivat kaksi voittonollarataa ja tulivat yhteistuloksissa 1.sijalle 120,60 pisteellä.Annina Myllyaho ja parson ...
More
Vuosi 2023 pyörähtänyt käyntiin!
JAU:n 27. toimintavuosi on pyörähtänyt käyntiin! JAU kiittää menneestä vuodesta ihania jäseniään ja tietysti kisaajia, tuomareita ja muita osallisia!Vuonna 2022 saimme nauttia uuden karheasta Saltex-pohjasta JAU Areenalla ja samaisessa hallissa järjestimme peräti kahdeksat kisat huimilla kisaajamäärillä. Seuran jäsenet saivat nauttia perinteisistä seuramestiksistä ja pikkuJAUluista!Keväällä 2022 lahjoitimme huhtikuun kisojen kisatuloista 2022 euroa Suomen Punaiselle Ristille tukeaksemme hädässä...
More
Agilityn SM-kisoista yksilömenestystä!
Järvenpään agilityurheilijoiden Katja Kumpulainen ja sheltti Pikku Myy voittivat minien yksilökultaa Rovaniemellä käydyissä agilityn SM-kisoissa.JAU onnittelee upeasta suorituksesta!
Kiitos ja kumarrus kaikille jäsenille jotka edustivat seuraamme kisoissa upeilla suorituksilla!
More
JSP-SM kisamenestystä!
Juniori, seniori ja para-agilityn SM-kisat käytiin 18.-19.6.2022. JAU:laiset menestyivät seuraavanlaisesti:Helmi ja Hilma SM-hopeaa junioreiden 15-18 pikkuminiluokassa!
Kati ja Jesse SM-kultaa senioreiden 50-59 pikkuminiluokassa!Sari ja Varpu SM-hopeaa senioreiden 50-59 miniluokassa!
More
JAU:laisille menestystä piirimestiksistä!
JAU:laiset menestyivät upeasti Uudenmaan piirinmestaruuskisoissa!
Helmi ja Hertta junioreiden yksilö kultaaTanja ja Topi minien yksilö hopeaaSanna ja Rasti pikkumaksien yksilö kultaa Pikkumaksit joukkue kultaa (Kimmo ja Vine, Sanna ja Rasti+Ryti, Yltsi ja Ruuti)Maksit joukkue kultaa (Heidi ja Madde, Janne ja Kaaos, Maria ja Cajo, Raisa ja Peppi)
More